perjantai 17. huhtikuuta 2015

Portugalin EM-kisojen tunnelmia

Portugalin EM-kisojen ensimmäiset päivät ovat lähteneet melko kiireessä käyntiin, kuten yleensäkin. Tuomarilla riittää yleensä hommaa aamusta yömyöhään, eikä tämäkään vuosi ole ollut poikkeus. Pienen muutoksen normaaliin aikatauluun toi Taiwanissa pelattu naisten Amway Cup, jonka vuoksi kahtena ensimmäisenä päivänä ei pelattu muita kuin miesten sarjan pelejä. Sen jälkeen naiset ja pyörätuolipelaajat ovat päässeet vauhtiin. Saaliina on Suomen joukkueella tähän mennessä 10-pallossa Jouni Tähden pyörätuolisarjan EM-kulta ja Marika Poikkijoen 10-pallon EM-pronssi. Hyvin siis lähtenyt kisat käyntiin!

Tuomaripuolelta voi lyhykäisyydessään nostaa esiin parikin asiaa. Pelejä kellotetaan jatkuvasti resurssien mukaan. Mikä tarkoittaa siis sitä, että tuomari pärähtää paikalle kesken pelin, ilmoittaa että shot clock otetaan käyttöön ja loppupeli pelataan kellotuksen alla. Lyöntiaikaa on 35 sekuntia jonka jälkeen tulee virhe. 25 sekunnin kohdalla tuomari sanoo "time". Kummallakin pelaajalla on yhtä erää kohti yksi pidennys "extension",  jolloin virhe on 60s ja "time" 50 sekunnin kohdalla. Monelle pelaajalle tämä on hieman hämmentävää, varsinkin kun omassa kotimaassaan pelejä ei välttämättä ole koskaan kellotettu. Suomessa kellotusta käytetään hyvin hyvin harvoin. Usein pelaajat ovat eri mieltä kellotuksesta, tulipa tämän vuoden miesten 14.1 EM-finaalissakin jopa virallinen protesti kellotusta vastaan, joka hylättiin. Kellotuksen käyttöön otosta päättää turnauksen johto tai päätuomari. Siitä voi valittaa, kuten eräskin pelaaja näyttävästi tänään juputti siitä, tai hyväksyä sen läsnäolo ja pelata ripeästi. Yleensä pelaajat ottavat jotenkin henkilökohtaisesti kellotuksen, koska eihän omasta mielestään kukaan ole hidas pelaaja :) Yleisin syy kellotuksen käyttöön on varmistaa turnauksen pysyminen aikataulussa eikä se välttämättä edes liity erityisen hitaaseen pelaamiseen.

Jotta EM-kisoissa homma pysyy kasassa, ovat monet asiat melko tarkkaan säädeltyjä. Esimerkiksi aikalisä on tasan 5min, joka mitataan tietokoneelta. Jos palaat myöhässä pöydän ääreen, erä vastustajalle ilman erillistä varoitusta. Jos käytät kännykkää pelin aikana tai se soi pelin aikana, erä vastustajalle ilman erillistä varoitusta. Jos lähdet aikalisälle ilmoittamatta tuomarille tai käynnistämättä kannettavan tietokoneen timeout-ohjelmaa, tulee varoitus ja seuraavasta vastaavasta erä vastustajalle. Jos keppiä lattiaan tai pöytään tai muuten riehut, tulee yleensä varoitus ja seuraavasta vastaavasta erän menetys vastustajalle. Monista säädösten rikkomisista on siis tarkkaan määrätyt rangaistukset ja rikkeen toistamisesta rangaistus aina kovenee. Esim. kännykkää aikalisän aikana eräänä päivänä hypistellyt ja erähäviön kärsinyt häviää kisojen aikana seuraavasta vastaavasta virheestä koko ottelun suoraan. Kaikki varoitukset ja rangaistukset päätuomari kirjaa ylös, ja ne ovat voimassa koko kisojen ajan. Siis kaikki lajit mukaanlukien.

Nyt pitääkin lähteä tuomareiden kanssa kokoontumaan, kirjoittelen lisää kunhan ehdin. Toivottavasti saan kuviakin enemmän esille. Tässä kuitenkin kisatunnelmia.

Palkintojenjaon jälkeiset tunnelmat, jonkun täytyy myös siivota.

 Joku ottelu on aina se viimeinen.

Ria Park Hotel, ihan kelpo kisapaikka. Vielä kun altaallekin ehtisi joskus.

Terkut Portugalista,
Mikko


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti